Sportif on aloitanut toimintansa. Meille on selvää, että uuden toimijan pitää tuoda pöytään jotain uuttakin. Me Sportif Proshopissa haluamme toki ensisijaisesti jatkaa sitä toimivaa palvelukulttuuria ja tuotevalikoimaa, johon Vierumäellä on totuttu. Meidän on kuitenkin tuotava omakin mausteemme mukaan kokonaisuuteen.
Tavoitteenamme on, että emme rajoita asiakkaittemme ostokokemuksia niihin hetkin, jolloin ovat Suomen Urheiluopiston alueella. Niinpä tuomme monikanavaisuuden mahdollisuuden asiakkaillemme ja luomme samalla uusia maksutapamahdollisuuksia molempiin kauppakanaviin. Maksutavoista puhumme lisää toisessa kirjoituksessa.
Sportif Proshop avautuu siis myös verkossa ja uusi kauppapaikka on käytössä pian. Ensivaiheessa tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että kanavat tukevat toisiaan:
Pidemmällä tähtäimellä, kun päästään hyvään yhteistyöhön kumppanien kanssa, niin verkkokaupan valikoimalle ei toki ole samanlaisia rajoituksia kuin neliöiden rajaamassa kivijalkakaupassa.
Mielenkiintoisena haasteena meillä on varmistaa, että asiakaskokemus on mahdollisimman yhtenäinen kaikilla kanavilla. Olit sitten kaupan hyllyjen edessä tai verkkokaupan tuote-esittelyitä selaamassa, niin ensin ETSIT kiinnostuksesi kohteita, sitten LÖYDÄT ja hankit itsellesi parhaat tuotteet - ja lopulta KOET elämyksiä liikunnan, ulkoilun ja harrastamisen parissa, joista saat entistä enemmän irti Sportifin avulla.
Rakentaessamme asiakaskokemusta palaute on meille arvokasta. Joten kunhan pääsemme käyntiin, niin ota hihasta kiinni Vierumäellä tai käytä palautekanaviamme verkossa.
Voit jo käydä verkko-osoitteessamme ja vaikka tilata uutiskirjeen pysyäksesi kuulolla tarjouksistamme ja muusta ajankohtaisesta. Ja saman tien voit halutessasi liittyä myös yhteisöihimme Facebookissa ja Instagramissa.
Käy kurkkaamassa!
www.sportif.fi
#EtsiLöydäKoe
Terveisin,
Olli